23.11.2017

SUUNNITELMISSA: RUOKAILUTILA



Torstaiterkkuja työpäivän jälkeisen kahvikupillisen ääreltä! Vaikkakin jo toisen sellaisen. Loppuviikosta kahvintarve tuntuu tuplaantuvan aina alkuviikkoon verrattuna. Vai onko se sittenkin tuo pakkassää ja vilun tunne, minkä vuoksi lämmin juoma maistuu paremmin? Ensimmäisen glögikupin hetkeä pihtailen vielä. Odotan jostain saapuvan sen vähän taianomaisenkin hetken, jolloin jouluttaa riittävästi sen pyhän ensimmäisen kupillisen nauttimiseksi. Tiedä vaikka ennen joulua saisimme vielä kattaa jouluisia pikkujouluherkkuja uuden ruokapöydän ääreen. Suunnitelma ruokailutilan kalusteista on muhinut mielessä sieltä rakennusajoilta asti ja haave keittiön seinälaattaan mätsäävästä aidosta carrara-marmorista ruokapöydän pinnassa elää edelleen monista epäuskoisista mielipiteistä huolimatta.  Haave on itse asiassa muuttunut jo konkreettiseksi suunnitelmaksi tarjouspyyntöjen muodossa, joita olemme kivilevystä ja mittatilauksena tehtävästä pöydän jalkarakenteesta kyselleet. Valmiita marmoripöytiä kun on markkinoilla melko vähän, ellei sitten ole mahdollisuutta sijoittaa hankintaan Eero Saarisen Tulppaanipöydän vaatiman rahasumman verran. Innostuinkin viimein tekemään suunnitelmasta kollaasin.

1. valaisin // 2. maljakko // 3. marmori // 4. tuolit // 5. pöydänjalat

Kollaasiin poimin pöydänjaloiksi Hayn Loop Stand -pukkijalat, mutta todellisuudessa painava kivilevy tarvitsee alleen tuetumman jalkarakenteen ja jos pöytähaave käy toteen, meidän pöydän jalat tekee seppä käsityönä. Pöydän ympärille haluaisin Ton armchair 30 -wieniläistuolit käsinojallisina ja rottinki-istuimilla. Rottinki toisi kokonaisuuteen myös ripauksen lämpöä ja kodikkuutta, mutta ei veisi tunnelmaa liikaa rustiikkisen puolelle. Ajatus kaarevista muodoista talomme suoraviivaisen ja simppelin arkkitehtuurin vastapainona ihastuttaa. Nyt ehkä ymmärrätte paremmin myös valkoisen valaisinvalintani. New Worksin Lantern-valaisin rauhoittaa kivasti kokonaisuutta. Pöydälle vielä sitten joku vuosi Svensk Tennin Dagg-vaasi, niin kylläpä kelpaa tähän pöytään kattailla. 

No, osa tästä kollaasista käynee toteen ja osa jäänee vain haaveeksi tai vaihtuu toiseen. Toteutuksen tason näätte sitten myöhemmin. Ja vaikka jouluherkkuja pääsisimmekin uuden pöydän ääressä nauttimaan, voihan olla että vieraille täytyy laittaa kutsuun erityismuistutus omista mukaan otettavista retkijakkaroista.

Viikonloppu on ihan nurkan takana ja minulla onkin huomenna edessä poikkeuksellisesti kahden tunnin minityöpäivä, sillä lähden vaihteeksi pienelle viikonloppureissulle. Vaihtelu virkistää!  Katsotaanpas, jääkö viikonlopun aktiviteetin ohessa enää aikaa blogin päivittämiseen. Instajuttuihin ainakin varmasti. Mukavaa viikonloppuun laskeutumista siis teille kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ooh... hyvältä näyttää. Pöydästänne tulee varmasti hieno :)!! Mulla vähän sama juttu, että valmiita oman vision mukaisia juttuja ei aina löydy ja sitten vaan täytyy teettää ja ainakin täällä pääkaupunkiseudulla teettämisestä saa maksaa huisia hintoja. Esim. terassipöytä mökille, metallikehikko ja pöytälevy molemmin puolin laminaattia vs. sama (vain 20 cm lyhempänä) kotiin teetettynä Tallinnassa, maksoi vajaan kolmasosan Suomen hinnasta kotiin tuotuna! Samoin ne marmori sohvapöytäkannet, joista jossain vaiheessa kommentissani sinulle kerroinkin, olivat murto-osa Suomen hinnasta Tallinnasta hankittuna.

    - Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa <3, odotukset on korkealla! Suomenlahden toisella puolen on tosiaan edullisempaa. Mielelläänhän sitä maksaisi ihan kotimaiselle/paikalliselle firmalle, mutta jos aletaan puhua useiden satasien säästöstä, niin toki päätös on selvä. Meille näyttää nyt tulevan puoliksi paikalliselta tekijältä/puoliksi muilta mailta tilattu tuote.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!