23.5.2017

KESÄINEN HELSINKI


Viikonloppu oli niin ihana, olen edelleen siitä aivan fiiliksissä! Perjantaina juna-asemalla meidät vastaanotti miehen lisäksi kaunis kesäpäivä. Lämpö imarteli niin pitkän tauon jälkeen ihoa ja Espalla Marimekon muotinäytöstä ja Vesalan keikkaa seuratessa tunnelmaviisari näytti tämän kevään ennätyslukemia. Viikonvaihteen päivät kuluivat ystäviä tavaten, Kaivarin rantaa lenkkeillen, Eiran kortteleissa ihastellen ja kaupungilla vähän jo tulevia mööpeleitä fiilistellen. Lauantaina erään kuvien talon sisäpihalla parsaa ja muita kesäherkkuja grillaillen, aamuyöhön saakka satakielen laulantaa kuunnellen ja maailmaa parantaen. Uusien tuttavuuksien kohtaaminen inspiroi ja uuden pienen elämän alku liikuttaa aina. Rohkeimmat pulahtivat sunnuntaiauringossa myös mereen. Meille idän asukeille kevätkesän eksotiikkaa löytyi kimpullinen myös valkovuokkometsästä.












Ja mikä mainiointa, kesä seurasi meitä tänne itään ja viimein tänään näyttivät koivut näilläkin leveysasteilla hiirenkorviaan. Tästäkin viikosta on hyvää vauhtia kehkeytymässä erityinen. 

Hyvää tuulta sinunkin viikkoosi!


/// We had such great time in Helsinki last weekend that it still makes me smile. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!